tammikuuta 29, 2021

Positiivinen tulosvaroitus: Qt Group Oyj:n vuoden 2020 liikevaihto ja liiketulos ylittivät merkittävästi yhtiön aiemman ennusteen

Alustavien, tilintarkastamattomien lukujen mukaan Qt Group-konsernin liikevaihto oli 79,5 miljoonaa euroa vuonna 2020. Liikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna 36,1 prosenttia ja vertailukelpoisin valuutoin 37,7 prosenttia. Liikevoitto oli noin 17,0 miljoonaa euroa ja liikevoittomarginaali oli noin 21,4 prosenttia. 

Yhtiö on aiemmin (29.10.2020) julkistamassaan johdon osavuotisessa selvityksessä arvioinut liiketuloksen kasvavan vertailukelpoisin valuutoin yli 25 prosenttia ja liiketuloksen olevan selvästi positiivinen vuonna 2020.

Merkittävästi aiempaa ennustetta parempi tulos johtui erittäin hyvin sujuneesta myynnistä vuoden 2020 lopussa. Erityisesti kehittäjälisenssien myynti sujui yli yhtiön odotusten ja aiempien arvioiden. Sen sijaan jakelulisenssien myynnissä näkyi myös vuoden lopussa selvästi koronavirusepidemian negatiivinen vaikutus.

Yhtiön liikevaihto vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä oli 23,8 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan oli 40,9 prosenttia ja vertailukelpoisin valuutoin 46,6 prosenttia. Liikevoitto vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä oli noin 6,1 miljoonaa euroa ja liikevoittomarginaali noin 25,8 prosenttia. 

Yhtiö julkaisee tilinpäätöstiedotteen ja tilinpäätöksen vuodelta 2020 torstaina 18.2.2021 klo 8:00. Yhtiö antaa siinä yhteydessä arvion tulosnäkymistä vuonna 2021.

Lisätietoja:
Jouni Lintunen, CFO, Qt Group Oyj
Puh: +358 40 579 0181

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.qt.io
 

Liitteet & Linkit